LIIKUNTA TEKEE HYVÄÄ MIELELLE JA KEHOLLE

Melkein kaikissa töissä vaaditaan voimaa, notkeutta tai ripeyttä. Fyysisen kunnon puutteet ovat este työssä jaksamiselle, ja ne vaikuttavat myös ihmisen henkiseen jaksamiseen.

Raision ammattiopisto pitää kiinni juuristaan ja markkinoi itseään hyvän ammatillisen peruskoulutuksen antajana. Sen lisäksi korostamme nuorten fyysisen kunnon merkitystä. Opintomme sisältävätkin säännöllistä liikuntaa.

RAO:ssa fyysistä ja henkisistä voimavaroista huolehtiminen nähdään osana ammatillista koulutusta. Liikunnanopettajamme toimivat uutterasti ns. ammattiosaajan työkykypassin mukaan. Työkykypassi on osoitus opiskelijan fyysisestä ja sosiaalisesta toimintakyvystä, terveysosaamisesta sekä aktiivisuudesta ja harrastuneisuudesta.

Hyvän fyysisen kunnon hankkiminen ei ole yksinkertaista. Opiskeluaikana saadut taidot, ohjeet ja motivaatio mahdollistavat omasta kunnosta huolehtimisen myös jatkossa.

Opistossamme ohjataan ja kannustetaan opiskelijoita liikuntaan monenlaisilla virikkeillä. Lisäksi he saavat ohjausta mm. terveellisestä ravinnosta, käytöstavoista ja suhtautumisesta opiskelu- ja työkavereihin.

Raision ammattiopisto on jo pitkään ollut kuntoliikuntapainotteinen ammattiopisto. Kuntoliikuntapainotteisuus tulee jatkumaan, samoin opiskelijoiden motivointi oman fyysisen ja henkisen kunnon ylläpitoon!